Katosta lattiaan.

Muovimattoa ei elämänjälki rasita.

Muovimattoa ei elämänjälki paljon rasita.

Tämä on kolmas asunto, joka minulla on elämässäni rempan alla. Aiemmissa olen päässyt helpolla, kun pintamateriaaleja ja muita valintoja on tehty karsituista vaihtoehdoista ja asiantuntevan remonttimiehen toimesta. Lisäksi asunnot ovat olleet pieniä, jolloin elämänhalua verottavien mokien mahdollisuus on ollut rajatumpi.

Toisaalta esimerkiksi ensimmäisessä remppa-asunnossa oli vanha puulattia, mikä poisti sen kaikkein ahdistavimman pohdinnan, eli lattiamateriaalin vatvomisen.

Olen jo tässä vaiheessa menettänyt pari tuntia yöunia lattiamateriaalia pohtiessani ja veikkaan, että niitä menee vielä muutama. Kotimme nykyinen lattia ei varsinaisesti hivele silmää ja pienen pelkokertoimen lisää se, saako sitä ikinä edes irti. Muovimatto saattaa osoittautua koko asunnon sitkeimmäksi kanssaeläjäksi, jos huonosti käy.

Suurta helpotusta lattia-ahdinkoon tuo kuitenkin se, että koko tämän projektin lähtökohdat on katossa – ja  sen materiaali on päätetty. Jo paljon ennen kuin asunto on hankittu. Vaikka tuo ihana rypyläkatto tulee vielä varmasti joskus tosi muodikkaaksi, se saa väistyä nyt vanerin tieltä.

Äidilläni on melko pettämätön sisustussilmä ja hän laittoi vanerikaton kotiinsa kolmisen vuotta sitten. Siellä sohvalla makoillessani ja kattoa tuijotellessani olen tehnyt vakaan päätöksen varastaa äitini idean tulevaan kotiini. Katto on todella kaunis. Ja äitiä voi kopioidakin ihalla hyvällä omallatunnolla, kaveria ei kehtaisi.

Eli tasoittamisen ja maalaamisen sijaan katto koolataan ja peitetään isoilla noin metri kertaa kaksi -kokoisilla vanerilevyillä. Päälle puuvahaa ja katto on valmis. Eikä kuulemma ole yhtä työläs kuin tasoittaminen. Toivoa sopii.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotain vanhaa, jotain rypyläistä, jotain keltaista.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s