Tuskailua keittiössä.

Kuinka vaikeaa on suunnitella keittiö? Kolmen viikon pohdintakokemuksella vastaus on yksinkertainen: ylitsepääsemätöntä. Jos ei ole todella voimakasta näkemystä, voi lähteä liikkeelle ihan mistä tahansa.

Aloitin selaamalla erilaisia lehtiä ja kuvastoja. Niistä ei tullut juurikaan apuja. Kun keittiöistä on tehty kuvissa kauniita ja ne on stailattu huolella, tulee lähes jokaisen kohdalla “oi, täähän on kiva”, “just tällaista vois olla”, “onpas hauska idea” -tyyppisiä oivalluksia, joista ei juuri ole hyötyä, jos niillä ei karsita vaihtoehtoja. Vaikka onkin kiva fiilistellä, ei sillä oikein pitkälle pääse.

Seuraava askel oli jalkautua. Kauppoihin. Katselemaan ja ihmettelemään, aukomaan kaappeja, silittelemään tasoja, kokeilemaan vetimiä ja kauhistelemaan hintoja. Viimeisimpää noista tulee tehtyä eniten, sillä keittiöt kyllä maksaa. Jopa ne ns. halpikset.

Toisaalta keittiö on niin tärkeä osa asuntoa, että siitä mielellään (sopivasti) maksaakin.

Päällisin ongelma on nyt tämä: jokaisessa kaupassa tulee fiilis, että “tämä on niin nähty”. Siis ihan joka kaupassa, Ikeasta Puustelliin, Keittiömaailmasta Giganttiin. Meillä Suomessa keittiön kuuluu mitä ilmeisemmin näyttää kutakuinkin tältä:

Eikä tuossa mitään vikaa ole. Tavallinen, valkoinen keittiö, eikä herätä tunnetta suuntaan tai toiseen. Mutta miksi ne kaikki näyttää tältä?

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s