Tavaraähky ja kolkutteleva omatunto

IMG_1517

Löysin tavaroistani puuhkan. Päätin pitää.

Minulla on yksi tavoite remontin lisäksi: uuteen kotiin muutetaan mahdollisimman vähän sellaista, mitä ei kuitenkaan tule käytettyä. Olen siis alkanut tarkastella kotimme tavara- ja vaatekasoja kriittisellä silmällä ja samalla käynyt läpi huonoa omaatuntoa tuosta kaikesta tavaramäärästä, jota meiltä(kin) löytyy. Tämä Roosa Murton Tavara ei ole likaa -kolumni Hesarissa viime vuonna (21.10.2014) on jäänyt kummittelemaan mieleni perukoille aina toivoessani pääseväni eroon kaikesta ylimääräisestä.

Koska valitettavan usein tavarat, joille ei ole paikkaa ja jotka tuntuvat tursuavan ulos kaapeista ja komeroista, saavat samoja piirteitä kuin lika. Ne ovat asioita, joista pitää päästä eroon ja jota ei halua nähdä.

Minäkin kannan korteni hyväntekeväisyyden valtavaan tavarakekoon, eli Kontin ja UFF.n laatikoihin. Haluan vakuutella itselleni, että teen sillä jotain hyvää. Vaikka usein haluan vain päästä eroon itselleni tarpeettomaksi muuttuneesta tavarasta.

Vaatekasa

Toisenlainen vaatekriisi.

Totuushan toki on, että vaikka poistaisin tavarat omasta kodistani, ne eivät poistu maailmasta. Välillä tuntuu, että hyväntekeväisyyteen tarkoitetut vaatelaatikot ja kirpputorimyynti mahdollistavat meille ihmisille hyvällä omallatunnolla uuden hankkimisen ja pienen itsepetoksen. Heittäessään itselleen tarpeetonta pois voi ainakin kuvitella sen “tekevän jollekin muulle hyvää”.

Ja tokihan se tekee sitäkin. Toisen roska voi olla toisen aarre ja vaatelahjoituksilla voi parantaa maailmaa. Mutta kyllä tämä silti vähän ahdistaa.

Voiko tavaraan kadota?

Olen muuttanut elämässäni 14 kertaa, joista aikuisiällä puolet. Jokaiseen muuttoon kuuluu tätä samaa eroon pääsemisen tuskaa. Nyt se vain tuntuu suuremmalta kuin koskaan. On eri asia siirtää yksiössä säilöttyjä yhden hengen kamoja kuin nelihenkisen perheen omaisuutta.

Meillä hukutaan lähinnä leluihin, vaatteisiin ja kirjoihin. Suurin osa leluista on saatu lahjaksi ja monet vaatteet ovat kulkeneet mukana vuosikausia. On kuitenkin turha kieltää, etteikö niitä kaikkia ole vähän liiaksi asti. Lisäksi lienee jonkinlainen “tapahtui tosielämässä” -juttu, että lapsia hankkivan ihmisen tavaramäärä kasvaa triplavauhdilla verrattuna yksinelävään tai pariskuntaan.

Yhdestä asiasta ei voi syyttää (vain) lapsia. Kirjoista. Minulla on pakkomielle kansien kosketteluun. En ole vielä saanut kiinni ääni- ja e-kirjoista, vaan haluan selailla. Vanhanaikaista eikä kovin ympäristöystävällistä, tiedän. Mutta lukeminenhan kannattaa aina. Eikä kirja tunnu kirjalta ilman kansia.

Sukellan nyt takaisin tavaramereen. Toivottavasti löydän takaisin.

Ps. Tiedän, että moni ajattelee nyt, että vastaanottokeskuksissa kaivataan tavaraa ja vaatteita. Fakta on vain, että niissäkin ollaan jo ähkyn puolella, kuten esimerkiksi Punainen Risti kertoo. Suomalaisilla (tai isolla osalla meistä) on suuri sydän ja valtava vaatekaappi. Ja hyvä niin. Yritän seurailla, josko tulisi erityistarvetta joillekin tavaroille ja pistää sellaisia sivuun.

Pps. Samaa aihetta huutelee myös kesällä julkaistu Hesarin juttu, jossa puhuttiin ihmisistä ja tavarapaljoudesta (HS 28.7.2015). Kyllä näistä itselleen ajateltavaa saa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s