Valmiilta pohjalta

Kuten aiemmin on tullut selväksi, asunnon seinät kaadettiin. Ja rakennettiin uudelleen. Harmi sinänsä, koska 98,5 neliöinen loft olisi myös ollut ok. Siis ilman lapsia.

Tässä nähtäville uusi pohja. Vanhahan löytyy täältä.

Uusi pohja

Suuria muutoksia tapahtui tässä kuvan alalaidassa, eli entisen keittiön ja makuuhuoneen kohdalla. Niiden välistä purettiin seinä ja puolet asunnosta pyhitettiin yhteiselle tilalle, jossa on mahdollista sekä laittaa ruokaa että löhötä sohvalla. Makuuhuoneesta tuli siis olohuone ja keittiö ei ole enää yksinäisen kotirouvan kyhjötysnurkkaus.

Asunnon toiselle laidalle jäivät makuuhuoneet melko pitkälti samoille sijoilleen kuin aiemmin. Tässä syynä ikkunat, jotka rajoittivat uusien seinien rakentamista.

Isoimman makuuhuoneen (tuon oikealla olevan, jossa siis myös vaatehuone) olisi voinut pienentää vain rakentamalla seinä kahden ikkunan väliin, mikä olisi tehnyt jäljelle jäävästä huoneesta lähinnä näppärän vankikopperon. Koska emme suosi minihuoneita tai kyseenalaisia kasvatusmetodeja, jätimme seinän tekemättä.

Keskimmäinen makuuhuone jäi edelleen pitkulaksi (mutta vähemmän toki, kun seinää siirrettiin noin 10 senttiä parvekkeelle päin). Pitkulafiilistä helpottamaan huone avattiin molempiin suuntiin: sekä parvekkeelliseen vierashuoneeseen että toiseen makuuhuoneeseen tehtiin leveät oviaukot. Huoneiden väliin tulee liukuovet.

Itse asiassa asunnon kaikki ovet ovat liukuovia. No okei, vessaan ja kylppäriin laitetaan vielä normiväliovet, ihan tehokkaamman äänieristyksenkin vuoksi.

Liukuovirakkauden yksinkertainen syy: ollessamme kotona, kenenkään ei tarvitse vielä päästä sulkeutumaan ovien taakse omaan huoneeseen (sitä varten on vessa), saati pystyä paiskomaan niitä. Liukuovet mahdollistavat yksityisyyttä esimerkiksi vieraiden käydessä, mutta ne voi pitää normiarjessa auki ja näin asunnossa on edes (tositosi vähän, I know) sitä loftfiilistä.

Huoneisiin kulku muuttui siten, että ulko-ovesta astutaan suoraan olohuone-keittiöön, josta näkee puolet asunnosta. Entinen vaatesäilytyskauhistus purettiin ja kaapit sijoitettiin nyt suurinpiirtein siihen, mistä ennen oli sisäänkäynti sekä pitkulamakkariin että siihen isoimpaan. Nyt makuuhuoneisiin voi käydä kahdesta ovesta ja niiden läpi voi kävellä (tai katsoa), kunhan liukuovet vain ovat auki.

Tarkkasilmäinen huomaa, että isoin makuuhuone jäi nyt ilman omaa sisäänkäyntiä. Tätä ongelmaa pyörittelin aika kauan, mutta sen ratkaisi kuitenkin käytäntö: eteisessä ei ollut varaa luopua kaappitilasta oven vuoksi.

Ja toisaalta: säästetään “toi käveli mun huoneen läpi lupaa kysymättä” -keskustelu sinne teini-ikään ja nautiskellaan nyt siitä, että lapset tykkää nukkua samassa huoneessa sekä meidän välittömässä läheisyydessä, ilman ovia välissä.

Nyt nautiskelen yhteisesti jaetusta tilasta.

PS. Kiitos Insinööritoimisto Airaksinen pohjan ammattimaisesta piirtämisestä. Kyllä sukuun voi luottaa ja taloyhtiökin kiittää, kun ei tarvitse nähdä kokonaisuutta mun hahmottelemassa mittakaavassa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s