Lattia, johon melkein päädyttiin

Alunperin ajatuksena oli säästää lattiassa. Mikä nyt on aivan älytön ajatus. Näin jälkiviisaasti ajateltuna. Olen jo käsitellyt henkilökohtaista lattiasaagaani ainakin täällä.

Laminaattiahan saa parhaillaan hyvin halvalla, se on helppohoitoista ja usein kivannäköistä. Kakkosasuntomme lattiassa, jossa haluttiin iisi asennus yhdistettynä halpaan hintaan, on esimerkiksi tämä Paradorin Arctic Pine -lattia (12,90 euroa/neliö). Näytti kivalta ja hoiti hommansa, eli jalkojemme alla lepäilyn.

Mutta. Nyt lattiasta tuli minulle pakkomielle. Koska himoittu aito puulattia on kaukainen haave, halusin jotain, josta tulisi edes etäisesti sama fiilis. Mutta. Mikään ei herättänyt tunteita.

Lattiatarinamme loppumetrit olivat sekavat ja tunteikkaat. Istuin tietokoneella ja ynnäilin epätoivoisesti, koska vastakkain oli alla oleva Paradorin laminaattilattia ja toinen, hinnaltaan noin kaksinkertainen, lattiavaihtoehto.

IMG_1214

Kuvasta kiitos ystävällemme Tomille, jonka äidin asunnossa lattiaa pystyi äimistelemään livenä.

Olen selannut tuon Paradorin sivun noin viitisenkymmentä kertaa läpi ja tullut siihen tulokseen, että tämä valkaistu ja harjattu tammi (17,90 euroa/neliö) olisi ollut meidän tarkoituksiimme paras vaihtoehto. Plus aika edukas.

Lopulta, aika kovan henkisen taiston jälkeen, päätimme kääntyä sen toisen vaihtoehdon puoleen, koska:

  1. jos johonkin kodissa kiinnittää huomiota, se on lattia.
  2. jos jokin tekee ihmisen onnelliseksi, se on kaunis lattia.
  3. toisessa vaihtoehdossa, vaikka ei olekaan oikeaa puuta, on elävä pinta. Eli se on vähän_niin_kuin_puuta (ainakin niin itselleni valehtelen).
  4. halusin sen kalliimman tosi kovasti.

Palataan siihen lopputulemaan vielä myöhemmin. Nyt hengittelen hetken aikaa pussiin, koska tämä kuvissa olevahan näyttää aika hyvältä. Jota ei siis valittu.

Olisiko sittenkin pitänyt säästää?

IMG_1213

Tässä kuvassa lattia näyttää aavistuksen liian harmaalta. Ainakin niin haluan uskotella itselleni nyt hylkäyspäätöksen jälkeen.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s